We kindly inform that your browser is no longer supported by Microsoft.

Please switch to a more secure browser such as Chrome or Firefox.

Applen uusi tv-strategia yhdistää laitteet, palvelut ja sisällöt

Applen

Apple julkisti maanantaina odotetusti uuden tv-palvelunsa. Toisin kuin Applen aikaisemmat tv-julkistukset, tällä kertaa mukana ei ole laitteita, vaan kyse on kokonaan palvelusta ja sisällöistä. Maanantainen julkistustilaisuus olikin ensimmäinen Applen iso tapahtuma, jossa ei esitelty yhtään uutta laitetta. Tv-palvelun lisäksi Apple ilmoitti tekevänsä miljardin dollarin panostuksen sisältöjen tuottamiseen ja hankkimiseen. 

Median ja viihteen bisneksessä on käynnissä kova kilpailu kuluttajien huomiosta sekä kansainvälisellä että paikallisella tasolla. Kansainvälinen kilpailu on johtamassa tilanteeseen, jossa isot toimijat panostavat kovalla rahalla sisältöjen hankkimiseen ja sitten pitävät nämä sisällöt omissa palveluissaan. Tähän asti on ollut yleinen käytäntö, että isot studiot myyvät sisältöjään myös kilpailijoidensa maksu-tv-palveluihin. Apple on onnistunut lisensoimaan HBO:n ja joidenkin muiden sisältötalojen sisältöjä uuteen palveluunsa, mutta Netflix, Amazon ja Disney eivät halua ohjelmiaan Applelle tarjota.

Tulevaisuudessa tv-sarjojen ystävä joutuukin tilaamaan monta eri palvelua saadakseen katsoa kaikki mieliohjelmansa. Samalla tv-ohjelmista maksaminen yleistyy. Tämä puolestaan tuo paineita lupamaksupohjaisesti toimiville julkisen palvelun tv-yhtiöille: kuluttajat alkavat tarkemmin tarkkailla, millaista sisältöä tv-veron tai -lupamaksun vastineeksi saadaan.

Applen julkistustilaisuudessa esitellyt tv-sisällöt ovat hyvin amerikkalaisia ja niistä kertoivat Oprah Winfreyn kaltaiset megatähdet. Netflix ja Amazon sen sijaan ovat jo aktivoituneet myös ei-amerikkalaisen sisällön hankkimisessa. Kiinnostava kysymys onkin, mitä kehitys merkitsee eurooppalaisille sisällöille. 

Applen ilmoitus julkistaa tv-palvelu sadassa maassa tarkoittanee myös, että palvelu tulee koko Eurooppaan. Keskustelin tällä viikolla Lillessä järjestetyssä Series Mania Forum -tapahtumassa tv-sarjojen myyntiyhtiöiden kanssa Applen palvelun merkityksestä eurooppalaisille sisällöntekijöille. Myyntiyhtiöiden varsin yhtenevä näkemys oli, että tuodessaan palvelun Eurooppaan Apple tulee ostamaan eurooppalaisia sisältöjä samaan tapaan kuin kilpailijansakin.

Applen julkistuksessa jäi kertomatta keskeinen tekijä eli palvelun hinta. Tekeekö Apple tapansa mukaan muodikasta laatua kalliilla hinnalla vaiko sittenkin asettaa hinnan hyvinkin alas saadakseen houkuteltua nopeasti isot tilaajamäärät. Matalan hinnan strategia voi muuttaa koko markkinan dynamiikkaa merkittävästikin.

Kuten tunnettua, laiteyhtiö Nokia alkoi kulkea palveluiden suuntaan, mutta liian hitaasti ja heikolla menestyksellä. Laiteyhtiö Sony taasen panosti sisältöihin ostamalla isolla rahalla elokuvastudioita, mutta ei onnistunut kunnolla integroimaan sisältöjä laitebisnekseen. Applella on nyt strategiassa kaikki kolme aluetta – laitteet, palvelut ja sisällöt – ja tulevaisuus näyttää, onko tämä voittava resepti.

Lähetä viesti

Heräsikö ajatuksia? Lähetä viesti.

Pyrimme vastaamaan sinulle vuorokauden sisällä.

Business

Business Finlandin rahoituspalveluista Tempo, Into ja Market Explorer jälleen haettavissa

DMF–tiimi, 
25.3.2024
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia
Uuden

Uuden palvelun prototyyppiin iso tuki Innovaatiosetelillä – haku nyt auki!

DMF–tiimi, 
31.1.2024
Liiketoiminnan kehittäminen
Liiketoiminnan

Liiketoiminnan kehittäminen ei häviä minnekään tekoälyn myötä

DMF–tiimi, 
11.12.2023
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia
Maailma

Maailma muuttuu – päivitä strategiasi

Virpi Martikainen, 
24.8.2023
Liiketoiminnan kehittäminen
Lisensoinnista

Lisensoinnista lisää liiketoimintaa – monistettavien sisältöjen lisensointikäytännöistä ja arvoverkoista nyt kattava selvitys julki 

Virpi Martikainen, 
8.6.2023
Liiketoiminnan kehittäminen
Ensimmäinen

Ensimmäinen selvitys kasvavasta Suomen createch-sektorista julkaistu

Virpi Martikainen, 
23.5.2023
Teknologia
Luovalla

Luovalla taloudella mahtava kasvupotentiaali

DMF–tiimi, 
11.5.2023
Liiketoiminnan kehittäminen
Rahoitusta

Rahoitusta ja sparrausapua kasvun tueksi

Virpi Martikainen, 
21.3.2023
Liiketoiminnan kehittäminen

Business Finlandin rahoitus startupeille ja pk-yrityksille paranee

Tommi Rissanen, 
16.1.2023
Liiketoiminnan kehittäminen
Kaikkea

Kaikkea hyvää vuodelle 2023!

DMF–tiimi, 
20.12.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Rahoituksen saamisen kulmakivet

Virpi Martikainen, 
24.10.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Viisi asiaa, jotka on hyvä tietää kestävästä taloudenpidosta

Timoteus Tuovinen, 
10.10.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Tesla on autojen iPhone

Tommi Rissanen, 
26.9.2022
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia

Miksi asiakaskokemusmittareita tarvitaan?

Virpi Martikainen, 
21.9.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Asiakaskokemuksen kehittämisessä työ ei tule koskaan valmiiksi

Virpi Martikainen, 
12.9.2022
Liiketoiminnan kehittäminen
Uunituoretta

Uunituoretta tietoa Creative Sustainability Family -pilotista!

DMF–tiimi, 
4.9.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

”Kestävyys on kallista”

Timoteus Tuovinen, 
15.8.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Virtuaalikahvit elokuussa?

DMF–tiimi, 
22.6.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Suoratoistopalveluiden seuraava kehitysvaihe

Tommi Rissanen, 
7.6.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Yhteistyö kilpailijaystävän kanssa – sleeping with the frenemy

DMF–tiimi, 
23.5.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Kilpailija-analyysin kolme tasoa ja hyvä neuvo kaupan päälle

Virpi Martikainen, 
9.5.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Av-ala etenee kohti kasvusopimusta

Timoteus Tuovinen, 
27.4.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Toimintaympäristön radikaaliin muutokseen reagoiminen

Tommi Rissanen, 
12.4.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Pelkistämisen taito

Liisa Kotilainen, 
14.3.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Menestyvä strategia vaatii kokonaisuuden johtamista ja jatkuvaa sopeutumista – miten nuori yritys selviää tästä haasteesta?

Virpi Martikainen, 
28.2.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Kestävyydestä kasvua luoville aloille

Timoteus Tuovinen, 
14.2.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Streaming-palveluiden pudotustaistelu

Tommi Rissanen, 
31.1.2022
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia

Chief Happiness Officer ja ensivaikutelmajohtaja

Liisa Kotilainen, 
10.1.2022
Liiketoiminnan kehittäminen

Ennakointi osana yrityksen menestystä

DMF–tiimi, 
30.11.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Wolt ja alustatalouden liiketoimintamallilla menestyminen

Tommi Rissanen, 
15.11.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Hyvä vai huono tilitoimisto?

Liisa Kotilainen, 
18.10.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Business design haastaa teknologian kehittämistä

Virpi Martikainen, 
4.10.2021
Teknologia

Motonetin liiketoimintamallilla rakennetaan kannattavaa kasvua

Tommi Rissanen, 
20.9.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Kestävä kehitys ja audiovisuaalinen ala

Timoteus Tuovinen, 
8.9.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Business Design on tehokkaampi ja hauskempi tapa kehittää yrityksen toimintaa

DMF–tiimi, 
23.8.2021
Liiketoiminnan kehittäminen
Mitä

Mitä on Business Design? – lataa white paper

Virpi Martikainen, 
12.8.2021
Liiketoiminnan kehittäminen
Audiovisuaalisuus

Audiovisuaalisuus kasvaa – kasvaako myös Suomen AV-ala?

Timoteus Tuovinen, 
21.6.2021
Teknologia

DMF Business Talk: Missä menee Suomen suoratoistomarkkina?

Timoteus Tuovinen, 
14.6.2021
Teknologia

Amazon Prime parantaa MGM-studioiden ostolla asemaansa suoratoistomarkkinoilla

Tommi Rissanen, 
31.5.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Mitä pääomasijoituksen metsästys vaatii ja antaa?

Virpi Martikainen, 
17.5.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Liiketoiminnalle uusi suunta

Tommi Rissanen, 
3.5.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Kiinnostus sisältöjen rahoittamiseen kasvaa

Timoteus Tuovinen, 
19.4.2021
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia

Ihmisymmärryksestä kasvua koronan jälkeen

Liisa Kotilainen, 
6.4.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Yritysten kehittämispalveluilla vauhtia kasvuun

Virpi Martikainen, 
22.3.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Business designilla vaikuttavaa liiketoimintaa

Tommi Rissanen, 
8.3.2021
Liiketoiminnan kehittäminen
Pysytäänkö

Pysytäänkö kartalla? – Tiekartta kehityksen työkaluna

Timoteus Tuovinen, 
1.3.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Asiakaskokemus kuntoon digikanavissa

Liisa Kotilainen, 
22.2.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Harppaus digitaaliseen tulevaisuuteen

Tommi Rissanen, 
8.2.2021
Teknologia

Podcastit ja yritysviestintä

Timoteus Tuovinen, 
1.2.2021
Teknologia

Muotoile liiketoimintasi houkuttelevaksi myös rahoittajalle

Virpi Martikainen, 
18.1.2021
Liiketoiminnan kehittäminen
API-talous

API-talous ja digitaaliset liiketoimintamallit

Tommi Rissanen, 
11.1.2021
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia

Video verkossa vaikuttamisen välineenä

Timoteus Tuovinen, 
14.12.2020
Teknologia
ELY-konsultointien

ELY-konsultointien välitilinpäätös

Virpi Martikainen, 
25.11.2020
Liiketoiminnan kehittäminen

DMF Business Design

Tommi Rissanen, 
17.11.2020
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia
Kokemuksia

Kokemuksia podcastien tuottamisesta

Timoteus Tuovinen, 
2.11.2020
Teknologia
Luovien

Luovien alojen tiekartalla pyritään kasvuloikkaan

Liisa Kotilainen, 
26.10.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Disney+

Disney+ ei ole Netflixin kilpailija

Tommi Rissanen, 
19.10.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Etäkonsultti

Etäkonsultti palveluksessasi

Virpi Martikainen, 
12.10.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Konsultointia

Konsultointia kolmella kympillä

Virpi Martikainen, 
11.9.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Selviytymisstrategia

Selviytymisstrategia yrityksille: koronan kourista kuiville

Timoteus Tuovinen, 
20.3.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Mitä

Mitä Sitran Megatrendit 2020 tarkoittaa pk-yritykselle?

Tommi Rissanen, 
13.1.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Kaupallistamisen

Kaupallistamisen tuskaan löytyy lääkkeitä

Virpi Martikainen, 
10.12.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Asiakasarvo

Asiakasarvo on kaiken keskiössä

Tommi Rissanen, 
29.11.2019
Teknologia

Digitaalisten tilauspalveluiden kilpailu kuluttajista kiristyy

Virpi Martikainen, 
4.10.2019
Teknologia
Kestävää

Kestävää liiketoimintaa

Tommi Rissanen, 
26.8.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Alustatalouden

Alustatalouden liiketoimintamallit osa 2 – miten Uberille kävi?

Tommi Rissanen, 
10.6.2019
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia
Kyseenalaista

Kyseenalaista toimialasi

Virpi Martikainen, 
13.5.2019
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia
Uber

Uber näyttää suunnan alustatalouden liiketoimintamalleille

Tommi Rissanen, 
23.4.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Toimintaympäristön

Toimintaympäristön jatkuva muutos haastaa liiketoiminnan reseptit

Virpi Martikainen, 
15.4.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Tv-inventaarien

Tv-inventaarien kehittäjät ja haastajat

Jari Muikku, 
25.3.2019
Teknologia
Miten

Miten liiketoimintamallia muutetaan?

Tommi Rissanen, 
18.3.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Teinien

Teinien YouTube-tuska

Jari Muikku, 
25.2.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Ikean

Ikean uusi liiketoimintamalli

Tommi Rissanen, 
18.2.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Internet-tv:n

Internet-tv:n isoin vaikutus on arvoverkon muutos

Timo Argillander, 
11.2.2019
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia
Ihmisten

Ihmisten ja koneiden syvenevä liitto

Virpi Martikainen, 
28.1.2019
Teknologia
Datasta

Datasta uutta liiketoimintaa

Tommi Rissanen, 
14.1.2019
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia
Markkinanäkymät

Markkinanäkymät 2019

Jari Muikku, 
7.1.2019
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia
Selvitys

Selvitys radiotoimialan valuuttatutkimuksesta: Sähköinen mittaus

Kristiina Markkula, 
18.12.2018
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia
Direct

Direct Copyright Revenue Streams in Creative Industries in Finland

Jari Muikku, 
17.12.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Rahoituksen

Rahoituksen saamisen viisi kulmakiveä

Virpi Martikainen, 
10.12.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Mitä

Mitä liiketoiminnan digitalisoituminen käytännössä tarkoittaa?

Tommi Rissanen, 
26.11.2018
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia
Mediasisällöt

Mediasisällöt pärjäävät laskukaudellakin

Timo Argillander, 
5.11.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Mittarit

Mittarit voivat johtaa harhaan

Virpi Martikainen, 
15.10.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Konsulttina

Konsulttina Business Finland -hankkeissa

Tommi Rissanen, 
8.10.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Puheohjauksen

Puheohjauksen mahdollisuudet mediassa

Kristiina Markkula, 
1.10.2018
Teknologia
Pk-yritysten

Pk-yritysten hallituksiin etukenoa ja uutta osaamista

Virpi Martikainen, 
27.8.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Mediataideselvitys

Mediataideselvitys

Jari Muikku, 
11.6.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Konkurssikirja,

Konkurssikirja, ketä kiinnostaa?

Timo Argillander, 
11.6.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Kuinka

Kuinka selviytyä voittajana muuttuvassa liiketoimintaympäristössä

Tommi Rissanen, 
14.5.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Kurkistus

Kurkistus tulevaisuuteen

Liisa Kotilainen, 
2.5.2018
Liiketoiminnan kehittäminen, Teknologia
Liiketoimintamalli

Liiketoimintamalli on kone, jota pitää virittää ja huoltaa

Tommi Rissanen, 
26.3.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Pro

Pro Rata and User Centric Distribution Models: A Comparative Study

Jari Muikku, 
21.2.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
VR/AR

VR/AR Report

Jari Muikku, 
7.2.2018
Teknologia
Vielä

Vielä ehtii tehdä vastuullisuudesta kilpailuedun

Timo Argillander, 
15.1.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Lue lisää