Toimintaympäristön radikaaliin muutokseen reagoiminen
Menestyvän liiketoiminnan edellytys on toimintaympäristön ymmärtäminen ja sen muutosten vaikutus asiakkaiden käyttäytymiseen. Tämä on viimeisten parin vuoden aikana ollut poikkeuksellisen haastavaa ensin Covidin ja sittemmin Ukrainan kriisin aiheuttamien massiivisten epävarmuustekijöiden johdosta. Näillä molemmilla ennennäkemättömillä tapahtumilla on ollut valtava suora vaikutus useisiin toimialoihin eikä ole yhtään alaa, joka olisi välttynyt kriisien välillisiltä seuraamuksilta.
Venäjän aloittama sota Ukrainassa saattoi siellä toimineet yritykset mahdottomaan tilanteeseen. Venäjän liiketoimintoihin on investoitu miljardeja euroja, mutta vaikka sillä aiemmin ei ollut yritysten länsimaisille asiakkaille juurikaan merkitystä, Venäjän liiketoimista tuli yhdessä yössä yrityksille valtava rasite. Asiakkaiden prioriteeteissa kärkisijoille hyppäsi se, miten nopeasti yritykset vetäytyivät Venäjältä. Ne toimijat, jotka eivät tehneet mitään, lynkattiin nopeasti ja asiakaspako oli brutaalia. Pelkästään hidastelu päätöksenteossa riitti tuomion saamiseksi sosiaalisessa mediassa. Teboil-ketjun suomalaisyrittäjät ovat kärsineeet venäläisen päämiehensä kautta merkittävästi. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että Venäjän toimet Ukrainassa on kaikilla tavoin tuomittavia, mutta tässä kirjoituksessa keskitytään siihen, kuinka yritykset reagoivat toimintaympäristön nopeaan muutokseen.
Ukrainan tapahtumat ovat – onneksi ja toivottavasti – harvinainen poikkeus. Se on samalla kuitenkin ääriesimerkki siitä, miten tärkeää on seurata jatkuvasti toimintaympäristössä tapahtuvien muutosteb vaikutuksia asiakkaisiin ja reagoida niihin mahdollisimman nopeasti. Asiakkaiden suhtautuminen Venäjään ei varmaankaan ollut monellakaan yrityksellä tunnistettuna toimintaympäristön muuttujana, mutta siitä huolimatta siihen jouduttiin ottamaan nopeasti kantaa. Toimintaympäristön muutostekijöiden tunnistamisen rinnalla yhtä tärkeää on rakentaa kyvykkyydet vastata asiakkaiden käyttäytymisessä tapahtuviin muutoksiin nopeasti ja oikealla tavalla.
Elämme erittäin epävarmoja aikoja ja epävarmuus on myrkkyä uuden kehittämiselle. Nyt jos koskaan on kuitenkin oltava rohkea ja avoin muutokselle. Radikaaleissa muutostilanteissa menestyvät vain ne yritykset, jotka ymmärtävät asiakkaansa, omaavat vahvat ja asiakkaidensa kanssa yhteneväiset arvot ja osaavat reagoida nopeasti ja oikein yllättävissäkin tilanteissa. Jokaisen yritysjohtajan on syytä katsoa joka päivä peiliin ja kysyä, kuinka hänen yrityksensä voi pysyä merkityksellisenä tämän päivän asiakkailleen myös huomenna.
Tommin intohimon kohteena ovat liiketoimintamallien muutos, liiketoimintaprosessien digitalisointi ja tuotekehityshankkeiden suunnittelu. Hän tuntee perusteellisesti pelien, suoratoistopalveluiden sekä mobiili- ja online-sisältöjen ansaintamalleihin ja jakeluun liittyvät seikat. Tommi on perehtynyt syvällisesti myös digitaalisiin ekosysteemeihin ja alustaliiketoiminnan haasteisiin. Koulutukseltaan Tommi on liiketoimintamallien muutoksesta väitellyt kauppatieteiden tohtori.