We kindly inform that your browser is no longer supported by Microsoft.

Please switch to a more secure browser such as Chrome or Firefox.

Business design haastaa teknologian kehittämistä

Business designissa on neljä pääelementtiä: ihmisymmärrys, muotoiluajattelu, liiketoiminta ja teknologia.

Näiden elementtien ymmärtäminen, oivaltaminen ja oikea yhdistäminen on business design -prosessin onnistumisen kannalta avainasemassa. Uudet innovaatiot syntyvät näiden neljän elementin leikkauspinnassa. Digitaaliset teknologiat toimivat mahdollistajina business design -prosessin toteuttamisessa ja uusien liiketoimintojen tehokkaassa käyttöönotossa. Teknologia voi olla myös katalysaattori täysin uudenlaiselle liiketoiminnalle.

Teknologian rooli on sekä asiakaskokemuksen että liiketoiminnan kehittämisessä digitalisaation myötä jatkuvasti kasvanut. Teknologiasta on tullut osittain jopa vaivihkaa hyvin hallitseva osa jokapäiväistä tekemistämme sekä työssä että vapaa-aikana.

Muun muassa standardisoinnin vuoksi teknologia on kuitenkin hyvin homogeenistä, vaikka loppukäyttäjät koostuvat hyvin monenlaisista ihmisistä.

Kuinka pitkälle teknologian taivuttaminen eri käyttäjäryhmien välillä olisi mahdollista viedä ja onko se järkevää? Perusteluita löytyy, jos esimerkiksi miettii, sopiiko sama teknologiaratkaisu keski-ikäiselle ja parikymppiselle loppukäyttäjälle. Tuoreessa The Vergen raportissa kerrotaan, että Googlen aikakaudella kasvanut sukupolvi ei välttämättä ymmärrä monelle meille niin itsestään selvän tuntuista kansiorakennetta tiedostojen hallinnassa. Googlen aikakauden kasvateilla ”on pyykkikori täynnä pyykkiä ja heillä on robotti, joka hakee heille pyynnöstä kaikki haluamansa vaatteet”.

Teknologia vaikuttaa käyttäjiin, mutta miten käyttäjät vaikuttavat teknologiaan? Oleellisia kysymyksiä ihmisen arjen kannalta ovat teknologian ymmärrettävyys ja helppokäyttöisyys.

Business design haastaa kehittämään ja hyödyntämään teknologiaa loppukäyttäjän näkökulmasta. Kun kehität teknologiaratkaisuja oikeista lähtökohdista, voit indonesialaisen operaattorin tavoin parhaimmillaan voittaa kokonaisen sukupolven uusia asiakkaita.

Julkaisimme hiljattain white paperin , jossa käsittelemme teknologian merkitystä osana business designia. Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä miten ihmisymmärrys, muotoiluajattelu, liiketoiminta ja teknologia muodostavat menestysreseptin yrityksessäsi. 

Virpi Martikainen
Virpi Martikainen

Virpi on uusien liiketoimintojen sparraaja, jonka toimialatuntemus kattaa muun muassa internet- ja mobiilipalvelut. Virpillä on pitkä kokemus markkinamuutosta hyödyntävien tuotekehityshankkeiden johtamisesta ja toteuttamisesta, myynnistä, strategiaprosesseista sekä strategioiden käytäntöön viemisestä. Virpi tuntee hyvin yritysten kehittämiseen suunnatut rahoitusinstrumentit Hallitustyöskentelyyn Virpi on perehtynyt yrityssparrausten lisäksi suorittamalla Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -tutkinnon.

Lähetä viesti

Heräsikö ajatuksia? Lähetä viesti.

Pyrimme vastaamaan sinulle vuorokauden sisällä.

Business

Business Finlandin rahoituspalveluista Tempo, Into ja Market Explorer jälleen haettavissa

DMF–tiimi, 
25.3.2024
Teknologia
Liiketoiminnan

Liiketoiminnan kehittäminen ei häviä minnekään tekoälyn myötä

DMF–tiimi, 
11.12.2023
Teknologia
Ensimmäinen

Ensimmäinen selvitys kasvavasta Suomen createch-sektorista julkaistu

Virpi Martikainen, 
23.5.2023
Teknologia

Luottamus on liiketoiminnan sydän

Liisa Kotilainen, 
7.11.2022
Ihmisymmärrys

Tesla on autojen iPhone

Tommi Rissanen, 
26.9.2022
Teknologia

Toimintaympäristön radikaaliin muutokseen reagoiminen

Tommi Rissanen, 
12.4.2022
Ihmisymmärrys

Streaming-palveluiden pudotustaistelu

Tommi Rissanen, 
31.1.2022
Teknologia

Hyvä vai huono tilitoimisto?

Liisa Kotilainen, 
18.10.2021
Ihmisymmärrys

Motonetin liiketoimintamallilla rakennetaan kannattavaa kasvua

Tommi Rissanen, 
20.9.2021
Ihmisymmärrys
Audiovisuaalisuus

Audiovisuaalisuus kasvaa – kasvaako myös Suomen AV-ala?

Timoteus Tuovinen, 
21.6.2021
Teknologia

DMF Business Talk: Missä menee Suomen suoratoistomarkkina?

Timoteus Tuovinen, 
14.6.2021
Teknologia

Kiinnostus sisältöjen rahoittamiseen kasvaa

Timoteus Tuovinen, 
19.4.2021
Teknologia

Ihmisymmärryksestä kasvua koronan jälkeen

Liisa Kotilainen, 
6.4.2021
Ihmisymmärrys

Harppaus digitaaliseen tulevaisuuteen

Tommi Rissanen, 
8.2.2021
Teknologia

Podcastit ja yritysviestintä

Timoteus Tuovinen, 
1.2.2021
Teknologia
API-talous

API-talous ja digitaaliset liiketoimintamallit

Tommi Rissanen, 
11.1.2021
Teknologia

Video verkossa vaikuttamisen välineenä

Timoteus Tuovinen, 
14.12.2020
Teknologia
Palvelumuotoilu

Palvelumuotoilu avuksi työyhteisön kehittämisessä

Liisa Kotilainen, 
7.12.2020
Ihmisymmärrys

DMF Business Design

Tommi Rissanen, 
17.11.2020
Ihmisymmärrys, Teknologia
Kokemuksia

Kokemuksia podcastien tuottamisesta

Timoteus Tuovinen, 
2.11.2020
Ihmisymmärrys, Teknologia
Asiakasarvo

Asiakasarvo on kaiken keskiössä

Tommi Rissanen, 
29.11.2019
Ihmisymmärrys, Teknologia

Digitaalisten tilauspalveluiden kilpailu kuluttajista kiristyy

Virpi Martikainen, 
4.10.2019
Ihmisymmärrys, Teknologia

Ihmiskokemusjohtajuus PK-yrityksessä

Liisa Kotilainen, 
9.9.2019
Ihmisymmärrys
Strategia

Strategia on oivaltavaa porukkapeliä

Liisa Kotilainen, 
12.8.2019
Ihmisymmärrys
Alustatalouden

Alustatalouden liiketoimintamallit osa 2 – miten Uberille kävi?

Tommi Rissanen, 
10.6.2019
Teknologia
Kyseenalaista

Kyseenalaista toimialasi

Virpi Martikainen, 
13.5.2019
Teknologia
Kiitoksen

Kiitoksen ällistyttävä voima

Liisa Kotilainen, 
8.4.2019
Ihmisymmärrys
Applen

Applen uusi tv-strategia yhdistää laitteet, palvelut ja sisällöt

Timo Argillander, 
28.3.2019
Teknologia
Tv-inventaarien

Tv-inventaarien kehittäjät ja haastajat

Jari Muikku, 
25.3.2019
Teknologia
Arvopohjaiset

Arvopohjaiset ostopäätökset

Virpi Martikainen, 
4.3.2019
Ihmisymmärrys
Internet-tv:n

Internet-tv:n isoin vaikutus on arvoverkon muutos

Timo Argillander, 
11.2.2019
Teknologia
Sata

Sata ja yksi neuvoa innovatiivisempaan työkulttuuriin

Liisa Kotilainen, 
4.2.2019
Ihmisymmärrys
Ihmisten

Ihmisten ja koneiden syvenevä liitto

Virpi Martikainen, 
28.1.2019
Ihmisymmärrys, Teknologia
Datasta

Datasta uutta liiketoimintaa

Tommi Rissanen, 
14.1.2019
Teknologia
Markkinanäkymät

Markkinanäkymät 2019

Jari Muikku, 
7.1.2019
Ihmisymmärrys, Teknologia
Selvitys

Selvitys radiotoimialan valuuttatutkimuksesta: Sähköinen mittaus

Kristiina Markkula, 
18.12.2018
Teknologia
Mitä

Mitä liiketoiminnan digitalisoituminen käytännössä tarkoittaa?

Tommi Rissanen, 
26.11.2018
Teknologia
Puheohjauksen

Puheohjauksen mahdollisuudet mediassa

Kristiina Markkula, 
1.10.2018
Teknologia
Innovaatioita

Innovaatioita eikä kompromisseja

Liisa Kotilainen, 
24.9.2018
Ihmisymmärrys
Kurkistus

Kurkistus tulevaisuuteen

Liisa Kotilainen, 
2.5.2018
Teknologia
VR/AR

VR/AR Report

Jari Muikku, 
7.2.2018
Teknologia
Lue lisää