Ihmisten ja koneiden syvenevä liitto
Koneet ovat jo pitkään olleet osa ihmisten arkea sekä työssä että kotona. Teollinen vallankumous toi aikanaan suuren mullistuksen teollisiin tuotantomenetelmiin. Vuoden 2019 markkinanäkymien listassamme toteamme, että ihmisten ja koneiden vuorovaikutusmuodot kehittyvät nyt nopeasti kaikilla osa-alueilla.
Tänä päivänä koneiden ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen moottorina on jatkuvasti kehittyvä teknologia, joka ohjelmistojen muodossa ei aina edes saa fyysisesti näkyvää muotoa.
Älypuhelin herättää meidät aamulla ja voimme tarkistaa puhelimen sovelluksesta millainen yö olikaan palautumisen kannalta. Tiedot unen laadusta sovellukseen on voinut välittää esimerkiksi kello, ranneke, sormus tai lakanan alla oleva unianturi.
Matka työpaikalle taittuu autolla, johon tulee koko ajan lisää älykkäitä ominaisuuksia. Tehtaalla työntekijää voi odottaa älyhanska, joka varmistaa, että työskentely sujuu nopeammin, tehokkaammin ja virheettömästi. Älyvaatteiden käyttö etenee nyt sairaala- ja urheilumaailmasta myös muille alueille.
Lisätyn ja virtuaalisen todellisuuden avulla on mahdollista luoda uudenlaisia käyttöliittymiä muun muassa tehtaiden tuotantolinjojen ohjaukseen. Virtuaalisilla käyttöliittymillä voidaan korvata perinteiset manuaalit laitteiden käytön ohjeistuksessa ja niitä hallinnoidaan entistä useammin ääni- ja eleohjauksen avulla.
Uudenkaupungin autotehdas on Suomen suurin teollisuusrobottien keskittymä, jossa on satoja robotteja. Robotit eivät ole autotehtaalla syrjäyttäneet ihmistä, vaan ihmistyövoiman kysyntä on kasvanut. Ilman 600 robottia autotehtaalla ei olisi 4000-5000 työntekijää.
Kotona on työpäivän päätteeksi mahdollista laittaa robotti-imuri hoitamaan siivoustyöt ja keskittyä itse ruuan laittoon sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen läheisten ihmisten kanssa. Illan jumppatuokion tueksi voi taas ottaa älykkään jumppakepin, joka ohjaa tekemään liikkeet oikein.
Koneiden ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen kehittymiseen liittyy paljon epäilyksiä ja pelkojakin. Vuorovaikutus voi kehittyä juuri niin hyvään tai huonoon suuntaan kuin mihin me ihmiset sitä viemme. Rikollisen kiinni saaminen on yksi esimerkki hyvästä suunnasta. Joka tapauksessa koneen ja ihmisen liitto tulee syvenemään entisestään.
Kirjoittaja on Digital Media Finlandin strategiakonsultti.

Virpi on uusien liiketoimintojen sparraaja, jonka toimialatuntemus kattaa muun muassa internet- ja mobiilipalvelut. Virpillä on pitkä kokemus markkinamuutosta hyödyntävien tuotekehityshankkeiden johtamisesta ja toteuttamisesta, myynnistä, strategiaprosesseista sekä strategioiden käytäntöön viemisestä. Virpi tuntee hyvin yritysten kehittämiseen suunnatut rahoitusinstrumentit ja hän toimii ELY-keskuksen hyväksymänä Yritysten kehittämispalvelujen asiantuntijana Analyysi-palvelussa ja Konsultointi-palvelussa aihealueilla kasvu ja kansainvälistyminen ja innovaatioiden kaupallistaminen. Hallitustyöskentelyyn Virpi on perehtynyt yrityssparrausten lisäksi suorittamalla Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -tutkinnon.