Kokemuksia podcastien tuottamisesta
Eristyksen aika on lisännyt podcastien tarjontaa ja kulutusta selvästi. Kuulijapotentiaali on kasvanut, kun ihmisillä on vapautunut aikaa työrutiinien vähennyttyä. Äänisisältöjen tarjonta kaikkiaan on lisääntynyt, ja mobiilius mahdollistaa vaikkapa kirjallisuudesta nauttimisen iltalenkillä.
Digital Media Finland päätti monen muun tavoin aloittaa podcastien tuottamisen tänä keväänä. DMF Business Talk -sarjassa ajatuksemme oli antaa ääni niille ihmisille ja asioille, jotka koemme tärkeiksi ja joille tiesimme olevan tilausta sidosryhmissämme. Tässä on esimerkki jaksosta, jossa Rekki Oy:n toimitusjohtaja Bertta Häkkinen kertoo ajatuksiaan luovasta johtamisesta.
Podcastimme tehtiin haastatteluina, jotka tallennettiin etänä Zencastr-alustalla. Alusta toimi sarjan tuotannossa pääosin moitteetta ja siitä on tarjolla myös ilmainen versio. Podcastin jakelussa puolestaan käytettiin Podbean-palvelua, jonka kautta ne saa jaettua edelleen podcastien kuunteluun tarkoitettuihin palveluihin. Tallennuksessa on mahdollista käyttää myös Skype-, ZOOM- ja muita alustoja voi käyttää, jos mikrofoni ja äänitysolosuhteet ovat riittävän laadukkaat.
DMF Business Talk -sarjan jaksojen kesto on puolisen tuntia, mikä alkaa olla asiapitoisen sisällön maksimikesto. Syksyn podcast-tuotantomme onkin lyhentynyt alle vartin kestoisiin jaksoihin. Lyhyessäkin kestossa on muistettava, että sisällössä on oltava rauhallinen tempo. Tarinan looginen eteneminen jakson sisällä, ja koko sarjan mittaan, auttaa kuulijaa hahmottamaan podcastin rakennetta. Samalla sisällön toistuvuus luo myös odotusarvoa tulevista jaksoista.
Jaksot editoitiin Applen Garage Band -ohjelmalla ja raakamateriaalista karsittiin pois noin puolet. Ohjelman perusominaisuuksien käyttö on suhteellisen helppoa aloittelevallekin podcastin tekijälle. Äänitunnisteet valittiin audiokirjastosta.
Digital Media Finlandin oman verkkosaitin lisäksi sarja on tarjolla myös muiden alustojen kautta, kuten Spotifyn, iTunesin ja Google Podcastin palveluissa. Muita jakelijoita ovat esimerkiksi Soundcloud, Apple Podcasts ja Supla. Podcastien jakelu tapahtuu RSS-feedin kautta ja se on suhteellisen yksinkertainen tapa upottaa podcast melkein mihin tahansa.
Koska äänisisältöjen tarjonta on valtavaa, on löydettävyys iso ongelma. Podcastit pitäisi tuottaa sarjamuotoisena ja jaksoja pitää olla paljon, mielellään yli 10. Kuuntelijajoukon kasvattaminen vie aikaa. Podcast-sarjan markkinoinnissa on luonnollisesti käytössä kaikki yrityksen markkinoinnin keinot. Kunkin omat some-alustat ovat varmaan tehokkain väylä podcastin ilosanoman levittämiseen.
Podcastien tekeminen ei ole tietoyhteiskunnassa vaadittava kansalaistaito. Yrityksille ja ihmisille se tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisen ja kustannustehokkaan väylän tavoittaa kuulijoita. Äänisisällöille on kasvavaa kysyntää; ihmisen ääni on aina tehokas tapa herättää kiinnostusta ja tunteita. Me Digital Media Finlandissa toimitamme podcasteja myös asiakkaidemme tarpeisiin, ota yhteyttä.

Timoteuksella on yli kolmen vuosikymmenen kokemus liikkuvan kuvan liiketoiminnasta kaikilla jakelualustoilla. Digitaalisten sisältöjen tuottaminen ja jakelu ovat Timoteuksen erikoisosaamista, ja hänellä on syvä ymmärrys kuluttajien valintamotiiveista ja käyttäjäkokemuksen merkityksestä sisältöliiketoiminnassa. Timoteus on johtanut startupeille suunnattua yrityskiihdyttämöä ja valmentanut kymmenien erikokoisten yritysten tuote- ja liiketoimintakehitystä.