Teinien YouTube-tuska
Olen viime kuukausina joutunut selittämään sukulaistapaamisissa internetin ja erityisesti YouTuben tulevaisuudesta huolestuneille teineille, mistä kiistanalaisen EU-tekijänoikeusdirektiivin artiklassa 13 on kysymys.
Yhtäältä se on ollut hyvä harjoitus (toivottavasti) selkokielisestä viestinnästä, mutta toisaalta se on kirkastanut itsellenikin monia internet-talouden keskeisiä piirteitä. Teinien aidon YouTube-tuskan tarkempi pohdinta paljastaa nimittäin keskeisiä seikkoja digitaalisen sisältöbisneksen monisyisestä nykyluonteesta.
Ensimmäinen havainto koskee sisältöjen tuottajia ja luonnetta. Erityinen huoli YouTuben saatavuudesta Euroopassa koskee sen tarjonnan laajaa kirjoa. Kyse ei ole vain joko kotoisista kissavideoista tai ammattimaisesti tuotetuista hittisisällöistä. Vielä enemmän kannetaan huolta näiden kerrostumien väliin jäävistä harrastaja- ja (puoli)ammattimaisesta sisällöistä kuten tubettajavideoista ja erilaisten alakulttuurien yhteisöllisistä sisällöistä. Olennaisinta on, että YouTube tarjoaa paljon sellaista aineistoa, mitä ei ole saatavana mistään muualta ainakaan helposti ja laillisesti.
Toinen havainto koskee sisällön arvoa. Vaikka monet ammattimaisesti toimivat oikeudenomistajat kiroavatkin erityisesti YouTuben alimpaan arvokuiluun, teinien (tai heidän vanhempiensa) valmius maksaa sisällöistä rahalla, mainosten vastaanottamisella tai datan luovuttamisella ei usein osu yksiin perinteisen harrastaja-ammattilainen-kahtiajaon kanssa. Sitä ohjaa sen sijaan sisällöstä henkilökohtaisesti saadun ja koetun arvon kriteeri.
Mitä tästä sukulaisteinien miniotoksesta pitäisi sitten oppia? Sekä sisältöjen tuottajien että palvelujen tarjoajien on tunnettava aiempaa syvällisemmin asiakkaansa ja erilaiset kohderyhmänsä. Vain sitä kautta päästään kiinni siihen, millaiset sisällöt puhuttavat ja sitouttavat heitä. Lisäksi on osattava rakentaa oikeanlainen palvelupolku. Tässä suhteessa YouTuben palvelu ei poikkea mistään muustakaan modernista liiketoiminnasta.