We kindly inform that your browser is no longer supported by Microsoft.

Please switch to a more secure browser such as Chrome, Firefox or Edge.

Wolt ja alustatalouden liiketoimintamallilla menestyminen

Yhdysvaltalainen pörssiyhtiö Doordash ilmoitti 9.11.2021 ostaneensa suomalaisen Woltin osakekauppana, jonka kokonaisarvo on noin 7 miljardia euroa. Tämä on Suomen kaikkien aikojen arvokkain yrityskauppa ja kyseessä on lokakuussa 7 vuotta täyttänyt, raskaasti tappiollinen yritys. Miten tämä on mahdollista? Aiheesta on ehditty kirjoittaa jo paljon, mm. tämä loistava HS Vision artikkeli. Tarkastelen tässä blogissa yrityskauppaa erityisesti alustatalouden liiketoimintamallin näkökulmasta.

Wolt on ratsastanut kansainvälisen alustatalousbuumin aallonharjalla ja kasvanut kansainvälisten raskaan sarjan pääomasijoittajien rahoittamana nopeasti uskottavaksi kansainväliseksi peluriksi. Nyt toteutunut yrityskauppa todistaa monien – itseni mukaan lukien – epäilyt liiketoimintamallin kestävyydestä vääriksi. Siltä ainakin nyt vaikuttaa.

Alustatalouden liiketoimintamalli on lähtökohtaisesti varsin yksinkertainen: Yrityksen tehtävänä on mahdollistaa kahden tai useamman toimijan välinen kaupankäynti minimoimalla toimijoiden välinen kitka ja laskuttamalla oma osuutensa syntyneestä lisäarvosta. Arvolupaus on yksinkertaisuudessaan upea ja ansaintamalli selkeä, mutta liiketoimintamallin vaikein pala on arvon tuotanto. Woltin tapauksessa asiakkaiden tarpeiden tyydyttäminen on vaatinut tarjonnan (ravintolat), kysynnän (kuluttajat) ja välittäjät (kuljettajat) houkuttelemisen alustalle ja kokemaan sen itselleen arvokkaaksi. Yritys on onnistunut siinä hyvin ja palvelun käyttäjämäärät ovat kasvaneet todella nopeasti miljooniin. Woltin tapauksessa koronapandemia on kiihdyttänyt kehitystä usealla vuodella, kun ravintolat etsivät uusia ansaintalähteitä ja kuluttajat turvallisia keinoja saada vaihtelua kodin ruokatarjontaan.

Yrityskaupan suuruutta ei selitä onnistuminen ruokalähettialustan rakentamisessa. Wolt pystyy kasvattamaan asiakaskuntaansa Doordashin leveämpien hartioiden avulla entistä nopeammin ja palvelun todellinen kasvu tulee perustumaan mahdollisuuteen toimia kaiken jakelualustana. Onnistuminen nopean toimituksen vaatiman ravintolaruoan jakelussa harvaan asutussa pohjolassa on poikkeuksellisen kova proof-of-concept. Kuinka vaikeaa voi olla pilaantumattomien tavaroiden jakelu samalla infralla tiheästi asutuissa maissa? Wolt on jo aloittanut muidenkin tavaroiden jakelun ja kasvun verkostovaikutukset tulevat nimenomaan päivittäistavaroiden verkkokaupan kasvusta. Arvolupaus ja ansaintamalli on helppo kopioida, mutta arvontuotantokoneistoa ja siihen liittyvä luottamusta on äärimmäisen vaikea monistaa. 

Isossa kuvassa tähän yrityskauppaan liittyy henkilöiden, sijoittajien ja verottajan saamien hyötyjen lisäksi merkittäviä kerrannaisvaikutuksia. Suomeen on Nokian, Supercellin ja muutamien muiden kansainvälisten menestystarinoiden myötä vihdoin syntynyt joukko kansainvälisesti meritoituneita, mutta Suomeen kiinnittyneitä yrittäjiä, joilla on pääomaa ja jotka haluavat käyttää sitä uusien menestystarinoiden luomiseen. Woltin tarinassa olennaista on se, että yrityksen toiminnot jatkuvat Suomessa ja moni tässäkin yrityskaupassa vaurastunut yrittäjä tulee panostamaan osan pääomastaan uusiin startupeihin. On turha haikailla uutta Nokiaa, koska Supercellit ja Woltit ovat tulevaisuudellemme huomattavasti arvokkaampia sekä verotulojen että erityisesti uudelleen sijoitettavien pääomien kautta. Jo nyt eniten ansaitsevien 20 listalla valtaosa on lähtöisin startup-skenestä. Erityisen arvokasta on se esimerkki, jonka nämä yrittäjät tarjoavat nuorille startup-yrittäjille. Suomesta voi rakentaa kansainvälisesti menestyvän alustatalousyrityksen, joten mikä tahansa on mahdollista. Sparraamme mielellään pieniä ja suuria yrityksiä liiketoimintamallien kehittämisessä.

Tommi Rissanen

Tommin intohimon kohteena ovat liiketoimintamallien muutos, liiketoimintaprosessien digitalisointi ja tuotekehityshankkeiden suunnittelu. Hän tuntee perusteellisesti pelien, suoratoistopalveluiden sekä mobiili- ja online-sisältöjen ansaintamalleihin ja jakeluun liittyvät seikat. Tommi on perehtynyt syvällisesti myös digitaalisiin ekosysteemeihin ja alustaliiketoiminnan haasteisiin. Koulutukseltaan Tommi on liiketoimintamallien muutoksesta väitellyt kauppatieteiden tohtori ja hän toimii ELY-keskuksen hyväksymänä Yritysten kehittämispalvelujen asiantuntijana Analyysi-palvelussa ja Konsultointi-palvelussa aihealueilla kasvu ja kansainvälistyminen ja tuottavuus ja digitalisointi.

Heräsikö ajatuksia? Lähetä viesti.

Pyrimme vastaamaan sinulle vuorokauden sisällä.

Ennakointi osana yrityksen menestystä

DMF -tiimi, 
30.11.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Hyvä vai huono tilitoimisto?

Liisa Kotilainen, 
18.10.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Motonetin liiketoimintamallilla rakennetaan kannattavaa kasvua

Tommi Rissanen, 
20.9.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Kestävä kehitys ja audiovisuaalinen ala

Timoteus Tuovinen, 
8.9.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Business Design on tehokkaampi ja hauskempi tapa kehittää yrityksen toimintaa

DMF -tiimi, 
23.8.2021
Liiketoiminnan kehittäminen
Mitä

Mitä on Business Design? - lataa white paper

Virpi Martikainen, 
12.8.2021
Liiketoiminnan kehittäminen
Tilaa

Tilaa tästä Whitepaper ennakkoon

Virpi Martikainen, 
23.6.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Amazon Prime parantaa MGM-studioiden ostolla asemaansa suoratoistomarkkinoilla

Tommi Rissanen, 
31.5.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Mitä pääomasijoituksen metsästys vaatii ja antaa?

Virpi Martikainen, 
17.5.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Liiketoiminnalle uusi suunta

Tommi Rissanen, 
3.5.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Kiinnostus sisältöjen rahoittamiseen kasvaa

Timoteus Tuovinen, 
19.4.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Ihmisymmärryksestä kasvua koronan jälkeen

Liisa Kotilainen, 
6.4.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Yritysten kehittämispalveluilla vauhtia kasvuun

Virpi Martikainen, 
22.3.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Business designilla vaikuttavaa liiketoimintaa

Tommi Rissanen, 
8.3.2021
Liiketoiminnan kehittäminen
Pysytäänkö

Pysytäänkö kartalla? - Tiekartta kehityksen työkaluna

Timoteus Tuovinen, 
1.3.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Asiakaskokemus kuntoon digikanavissa

Liisa Kotilainen, 
22.2.2021
Liiketoiminnan kehittäminen

Muotoile liiketoimintasi houkuttelevaksi myös rahoittajalle

Virpi Martikainen, 
18.1.2021
Liiketoiminnan kehittäminen
API-talous

API-talous ja digitaaliset liiketoimintamallit

Tommi Rissanen, 
11.1.2021
Liiketoiminnan kehittäminen
ELY-konsultointien

ELY-konsultointien välitilinpäätös

Virpi Martikainen, 
25.11.2020
Liiketoiminnan kehittäminen

DMF Business Design

Tommi Rissanen, 
17.11.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Luovien

Luovien alojen tiekartalla pyritään kasvuloikkaan

Liisa Kotilainen, 
26.10.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Disney+

Disney+ ei ole Netflixin kilpailija

Tommi Rissanen, 
19.10.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Etäkonsultti

Etäkonsultti palveluksessasi

Virpi Martikainen, 
12.10.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Konsultointia

Konsultointia kolmella kympillä

Virpi Martikainen, 
11.9.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Selviytymisstrategia

Selviytymisstrategia yrityksille: koronan kourista kuiville

Timoteus Tuovinen, 
20.3.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Mitä

Mitä Sitran Megatrendit 2020 tarkoittaa pk-yritykselle?

Tommi Rissanen, 
13.1.2020
Liiketoiminnan kehittäminen
Kaupallistamisen

Kaupallistamisen tuskaan löytyy lääkkeitä

Virpi Martikainen, 
10.12.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Kestävää

Kestävää liiketoimintaa

Tommi Rissanen, 
26.8.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Alustatalouden

Alustatalouden liiketoimintamallit osa 2 – miten Uberille kävi?

Tommi Rissanen, 
10.6.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Kyseenalaista

Kyseenalaista toimialasi

Virpi Martikainen, 
13.5.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Uber

Uber näyttää suunnan alustatalouden liiketoimintamalleille

Tommi Rissanen, 
23.4.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Toimintaympäristön

Toimintaympäristön jatkuva muutos haastaa liiketoiminnan reseptit

Virpi Martikainen, 
15.4.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Applen

Applen uusi tv-strategia yhdistää laitteet, palvelut ja sisällöt

28.3.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Miten

Miten liiketoimintamallia muutetaan?

Tommi Rissanen, 
18.3.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Teinien

Teinien YouTube-tuska

25.2.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Ikean

Ikean uusi liiketoimintamalli

Tommi Rissanen, 
18.2.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Internet-tv:n

Internet-tv:n isoin vaikutus on arvoverkon muutos

11.2.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Datasta

Datasta uutta liiketoimintaa

Tommi Rissanen, 
14.1.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Markkinanäkymät

Markkinanäkymät 2019

7.1.2019
Liiketoiminnan kehittäminen
Selvitys

Selvitys radiotoimialan valuuttatutkimuksesta: Sähköinen mittaus

18.12.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Direct

Direct Copyright Revenue Streams in Creative Industries in Finland

17.12.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Rahoituksen

Rahoituksen saamisen viisi kulmakiveä

Virpi Martikainen, 
10.12.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Mitä

Mitä liiketoiminnan digitalisoituminen käytännössä tarkoittaa?

Tommi Rissanen, 
26.11.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Mediasisällöt

Mediasisällöt pärjäävät laskukaudellakin

5.11.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Mittarit

Mittarit voivat johtaa harhaan

Virpi Martikainen, 
15.10.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Konsulttina

Konsulttina Business Finland -hankkeissa

Tommi Rissanen, 
8.10.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Pk-yritysten

Pk-yritysten hallituksiin etukenoa ja uutta osaamista

Virpi Martikainen, 
27.8.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Mediataideselvitys

Mediataideselvitys

11.6.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Konkurssikirja,

Konkurssikirja, ketä kiinnostaa?

11.6.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Kuinka

Kuinka selviytyä voittajana muuttuvassa liiketoimintaympäristössä

Tommi Rissanen, 
14.5.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Kurkistus

Kurkistus tulevaisuuteen

Liisa Kotilainen, 
2.5.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Liiketoimintamalli

Liiketoimintamalli on kone, jota pitää virittää ja huoltaa

Tommi Rissanen, 
26.3.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Pro

Pro Rata and User Centric Distribution Models: A Comparative Study

21.2.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Vielä

Vielä ehtii tehdä vastuullisuudesta kilpailuedun

15.1.2018
Liiketoiminnan kehittäminen
Käytämme evästeitä. Tietosuojaseloste Salli
Tietosuoja